24.2.2013

Kuulokkeet, jotka eivät sotkeennu!

Kaikki tietävät mikä tämä on ja miten se syntyy:


Joka kerran, kun kaivaa kuulokkeet esiin, niin ne ovat sotkussa. Lisäksi johdot ovat mutkilla ja ainakin minulla se tarkoittaa myös sitä, että kuulokkeet putoavat korvista. Raivostuttavaa! Mutta mitäs jos kuulokkeet päällystäisi jotenkin, voisiko se auttaa...

Ompelu ei tässä tapauksessa tullut kyseeseen, ja virkkaaminenkin oli jotenkin yliampuvaa, koska haluan kuitenkin pitää kuulokkeet suht sirona edelleen. Joten päätin käyttää solmutekniikkaa, jota jo muksuna käytin ystäväkorujen tekoon. 

Tarvikeet:

  • kirjontalankaa, värit oman maun mukaan
  • sakset
  • kuumaliimaa
  • Työaika: noin 3-4 tuntia


Voit aloittaa solmimisen mistä päästä vain haluat. Kuvia ei ole otettu kronologisesti alusta loppuun vaan sekalaisessa järjestyksessä. Älä anna sen kuitenkaan häiritä, kaikki aloitukset, langan vaihdot ja lopetukset tehdään samoin joka vaiheessa.

Leikkaa ensin langasta mieleisesi pituus. Itse käytin vaihtelevia pituuksia ja siten kuulokkeista tuli sekaväriset. Jos haluat yhtä leveitä väripaloja johtoon, niin leikkaa kaikki langat heti alussa saman mittaisiksi tai pidä yksi lanka mallina, jonka avulla leikkaat muut. Jos käytät yhtä väriä koko johtoon, tällä ei ole merkitystä. Suosittelen, että langan pituus kerrallaan olisi 30-50cm pitkä, jotta sitä ei tarvitse heti olla päättämässä tai jatkamassa.


Aloita solmiminen tekemällä yllä olevan kuvan mukainen lenkki lankaan. Huomaa, että langan lyhyempi alkupää tulee olla vasemmalla ja lanka tulee lenkin jälkeen johdon takaa alkupään eteen. Älä tee tähän vielä solmua. Pidä sitten langan alkupää ja johto yhdessä ja solmi vapaalla langanpäällä yksi solmu johtoon nostamalla johdon edessä oleva lanka yli ja taakse ja sieltä taas eteen vetämällä se johdon ja itsensä välistä alla olevan kuvan mukaisesti. Kiristä solmu mahdollisimman lähelle ensimmäistä lankalenkkiä.


Nyt olet tehnyt ensimmäisen solmun, joka on kiinni johdossa. Älä kuitenkaan kiristä sitä liikaa vetämällä, koska yksi solmu ei vielä pidä lankaa kunnolla kiinni.


Ota nyt lyhyempi langan alkupää ja laita se johtoon kiinni. Solmi sitten uusi solmu niin, että sekä johto ja langan alkupää jäävät solmun sisään (kuva alla) ja kiristä solmu taas kiinni edelliseen. 



Nyt voit jatkaa solmimista normaalisti ja alkupää jää solmujen alle piiloon. Voit halutessasi leikata myös alkupäätä lyhyemmäksi tässä vaiheessa, niin se ei kummittele niin kauan solmujen alla. Jatka solmimista tästä eteenpäin niin kauan kuin lankaa riittää. 

Kun lanka käy lyhyeksi, sen solmiminen hankaloituu. Kun et saa langalla solmittua enää yhtä tai kahta solmua, niin ota uusi lanka mukaan. Liitä se solmuun aivan kuten aloituksessa langan alkupää, eli tee solmu valmiiksi, pujota uusi lanka lenkkiin ja kiristä solmu (kuva alla). Aloita seuraava solmu uudella langalla ja solmi sen alkupää ja vanhan langan loppu sisälle solmuihin.


Kun olet saanut johdot päällystettyä, niin päättele jäljelle jääneet langat pujottelemalla ne neulan kanssa solmujen alaosiin. Varo, ettet vaurioita neulalla johtoa! Kun olet päätellyt lankaa jonkin matkaa, niin katkaise se ja laita pisara kuumaliimaa langan päähän ja paina sitä hetki. Näin lanka ei purkaudu eikä sitä tarvitse erikseen solmia. Valmis!


Minun kuulokkeeni jäivät vähän puolitiehen, koska mieleiseni lanka loppui kesken, joten joudun sitä hakemaan huomenna lisää :) Olen kuitenkin tyytyväiunen jo tähän saavutukseen, koska nyt kuulokkeet on paljon helpompi kaivaa esiin laukusta tai taskusta.

Halauksin,
Eeva