25.9.2012

Vähän erilainen neulatyyny

Tein edellisen neulatyynyni kolmannella luokalla vuonna 1987 :) Oli siis jo aika päästää se kärsimyksistään ja tehdä uusi. Löysin netistä todella hienon mallin, jonka tekemisen opastan tässä suomeksi.


Alkuperäinen malli ja kaikki oikeudet kuuluvat DIY Dish / Kimberbell Designs'lle. Alkuperäinen ohjevideo löytyy englanniksi täältä: DIY Dish ja kaava täältä. Tällä tätiparilla on aivan loistavia ideoita ja vinkkejä muutenkin askarteluun, eli jos kielipää on kunnossa, niin tuolta löytyy paljon kaikkea ihanaa!

Erona alkuperäiseen minun versiossani taitaa olla se, että lisäsin työhön saumanvarat - niitä ei taidetakaan tarvita tähän työhön, koska alkuperäisellä sivulla olevissa kuvissa neulatyynyt ovat paljon hoikempia kuin minun tekemäni. Taitaa olla niin, että taas lopputulos on tekijänsä näköinen :)

Tarvikkeet:
  • tukevaa kangasta (ei joustavaa)
  • kuitutäytettä
  • normaalit ompelutarvikkeet (neulat, lankaa, kone)
  • kuumaliimapyssy
  • pahvia neulatyynyn pohjaksi
  • jalaksi kynttilänjalka, lasipurkki + kansi tai vaikkapa uransa päähän tullut viinilasi - joku korkea ja tukeva esine, jonka päälle tyynyn voi sijoittaa
  • tekokukkia koristeeksi
Kaavan tekstien käännökset:
  • front = etukappale
  • back = takakappale
  • sides = reunapala
  • base = pohja
  • felt cover = huopapäällys (tätä ei välttämättä tarvitse)
  • foam board = kapalevy / paksu pahvi
  • cut 1, cut 2 = leikkaa yksi, leikkaa kaksi
Työ aloitetaan tietysti leikkaamalla tarvittavat osat kankaasta. Voit samalla leikata osia useammat, koska kerran kun näiden tekemisessä pääsee vauhtiin, niin niitä tekee mieli tehdä muillekin. Näitähän voi käyttää vaikkapa korutelineenä tai ihan vaan koristeena, koska malli on niin ihana.


Ensin ommellaan hartiasaumat. Ompele ne kiinni niin, että hartialinja pyöristyy olkapäiden kohdalla alaspäin. Näin malli pysyy nättinä. Voit halutessasi ommella myös kaulan umpeen, mutta voit sen jättää myös auki. Pääksi voi istuttaa vaikka pienen joulukuusenkoristeen :)


Kun neulaat sivupaloja kiinni, niin aloita etupalan alareunasta kohti hartialinjaa ja siitä alas takapalan alareunaan. Palojen tulee olla neulattunakin saman mittaiset, jotta tyyny pysyy mallinuken figuurissa. Jos siis takareunasta jää yli kangasta, niin neulaa rinta ja lapalinja uudestaan syvemmälle (minulla ne eivät ole samassa linjassa, kuten näkyy kuvista, ja lopputulos osaksi johtuukin siitä). Ompele.


Kun olet ommellut kaikki palat yhteen, niin täytä tyyny. Kuitutäyte pitää muotonsa hyvin ja sitä kannattaa käytää ihan reilusti, jotta tyynystä saa muodot esiin. Tässä vaiheessa myös hyvin huomaa ommellessa tulleet virheet. Ne kannattaa korjata, koska muuten malli joko kenottaa mutkalla, se ei ole symmetrinen tai ei muuten vain näytä hyvältä. Voin taata, että korjaamaton moka ottaa päähän tulevaisuudessa, vaikka nyt haluaisikin vain tehdä valmista mahdollisimman nopeasti. Tätä kun joutuu katselemaan pidemmän aikaa kumminkin - minä ainakin yhtä kauan kuin edellistäkin neulatyynyä...


Kun olet saanut vihdoin palat kohdilleen ja täytteen sisään, niin neulaa pohjasta kangas kulmistaan kiinni niin, että niistä muodostuu tyynylle pohja. Pohjaan saa jäädä aukko, josta täyte näkyy. Ompele kulmat kiinni muutamalla pistolla käsin ja päätä langat kunnolla, jotta kangas tai ommel ei purkaudu heti. Lämmitä kuumaliimapyssy ja leikkaa pahvista pohja tyynylle. Levitä liima pahviin ja kiinnitä se tyynyyn. Liimaa pahvi kauttaaltaan tyynyyn kiinni, sen pitää olla kunnolla kiinnitetty, jotta tyynyn voi istuttaa jalan päälle nätisti.

Valmistele jalaksi tarkoitettu esine, eli mitä käytätkin, niin puhdista ja kuivaa se hyvin. Sitten vain kuumaliimaa pintaan ja kiinnitä neulatyyny siihen. Jos käytät lasipurkkia, niin voit maalata sen kannen ennen liimausta. Näin saat nätin reunan kannesta näkyviin. Lasipurkki on siksi näppärä pohja tyynylle, että purkkiin voi laittaa muuta ompelusälää, joka muuten seikkailisi vain muissa laatikoissa eikä sitä koskaan löydä silloin kun tarvitsee. Minä liimasin tyynyn kynttilänjalkaan, jota en ole oikeastaan koskaan käyttänyt. Se vaan on matkannut mukanani vuosikausia jostain syystä. Nyt se pääsi vihdoinkin johonkin järkevään käyttöön. Lisäsin myöskin tyynyyn koristeeksi muutaman tekokukan. Liimasin neulan kukan pohjassa olevaan aukkoon, laitoin lisää liimaa neulaan ja työnsin sen tyynyyn kiinni. Tätä tyynyä kelpaa säilyttää ihan pöydällä neuloineen, se on sen verran näyttävä esine. Käytännöllistä ja kaunista, minun lemppariyhdistelmäni :)

Halauksin,
Eeva

20.9.2012

Helmikoruja

Minulle jäi jostain syystä teinivuosilta kammo helmikoruja kohtaan, kun koulussa tekemäni pitkä kaulanauha hajosi ja levisi salamana ympäri huonetta. En koskaan saanut korua takaisin kasaan ja vannoin, etten enää koskaan tee helmikoruja. Näinpä vaan pääsin pyörtämään senkin päätöksen, kun äitini tilasi minulta juhliin ranne- ja korvakorut.


Tarvikkeet:

  • kestävää lankaa tai siimaa
  • korulukko (jos haluaa tehdä sellaisen, joka on lukolla kiinni) ja korvakoruihin aina korvakorukoukut
  • eri kokoisia ja värisiä helmiä
  • neula

Helmikorujen teko on todella yksinkertaista. Kannattaa ottaa huomioon, että todellakin helmet lähtevät liukkaasti liikkeelle, jos pujotukseen käytetty lanka ei kestä. Tein ensimmäisen harjoitelman kirjontalangalla, mutta päädyin varsinaisen korun tekemään suosiolla siimaan, koska se tekee korusta tukevamman. Karhulanka on myöskin hyvä vaihtoehto korun tekoon. En tähän väliin ota mukaan lainkaan metallilankaan tehtyjä koruja, ne ovat oma juttunsa kokonaan, kun en ole aiemmin niitä itse tehnyt.

Ylläolevan kuvan mukaisen korun teko on helppoa. Ota pitkä pätkä siimaa ja sido sen keskelle korulukon toinen pää solmulla kiinni. Sitten ala syöttämään siimaan helmiä oman mielen mukaan. Kun siimassa on niin paljon helmliä, että koru menisi löysästi ranteesi ympäri, niin sido siihen korulukon toinen osa kiinni muutamalla solmulla. Aloita sitten taas syöttämään helmiä. Päätä taas helmijono tekemällä solmu korulukon toiseen osaan. Jatka tätä niin kauan, että kummastakin siimasta on jäljellä korulukon solmun jälkeen noin 10cm (lyhyempi voi olla liian vähän loppusolmun tekoon ja siiman nättiin katkaisuun, koska siima on melko jäykkää). Voit pujotella helminauhoja toistensa lomitse, jotta saat koruun 'hallittua kaaosta'.

Siimojen lopetus on tehtävä kunnon solmulla. Siima kannattaa kiertää ainakin kahdesti, mielellään kolmasti solmuun, jotta se varmasti pysyy. Loput siimasta voi pujottaa johonkin helminauhaan parin kolmen sentin matkalta ja katkaista sitten loput pois.

Jos haluat tehdä ruusukkeita helmistä, niin se käy seuraavalla tavalla:

Tee ensin lankaan solmu niin, että se on ihan langan päässä ja pujota siihen keskimmäiseksi jäävä helmi. Kannattaa valita isompi helmi keskelle.


Sitten pujota lanka uudelleen helmen läpi solmun puolelta niin, että helmen toiselle puolelle jää lankalenkki. Tee sama toiselle puolelle. Helmi näyttää tältä:


Aloita sitten toisen kerroksen teko lisäämällä lankaan pieni helmi ja viemällä se isoon helmeen kiinni. Pujota lanka sitten neulan avulla ison helmen ympärillä olevan langan alitse. Pienen helmen kylkeen jää lankalenkki.


Sitten pujota lanka takaisin pienen helmen läpi niin, että helmi jää ison helmen ympärillä olevaan lankalenkkiin kiinni pystyyn.



Päätä kerros pujottamalla viimeisestä pikkuhelmestä lanka ensimmäisen pikkuhelmen läpi ja takaisin. Nyt voit aloittaa seuraavan kerroksen, se tehdään ihan samoin kuin ensimmäinen kerroskin. Käytä nyt vähän isompia helmiä, jotta saat ruusukkeeseen kokoa. Jos haluat koristenypyt helmien välille, niin lisää kunkin kiinni ommellun isomman helmen jälkeen pieni helmi, jota ei ommella alla olevaan kerrokseen kiinni lainkaan.



Huomaa, että langan väri vaikuttaa paljonkin siihen, minkä sävyiseltä helmiruusuke näyttää. Minä käytin tätä nimenomaista ruusuketta rannekorussa, jonka tein itselleni.



Täältä löydät isomman ruusukkeen teko-ohjeen. En valitettavasti tiedä, mistä löytäisin alkuperäisen osoitteen tuolle kuvalle, olisi mukava linkittää se ihan sinne alkuperäiseen, mutta aina ei mene hommat niin kuin haluaisi.

Kun on tehnyt muutaman ruusukkeen, niin sen jälkeen perusajatus on sen verran selkeänä mielessä, että niitä on helppo tehdä lisää. Hetken päästä saattaa huomatakin, että on viettänyt koko illan pujotellen helmiä lankaan, vaikka ehkä olisi ollut jotain parempaakin tekemistä :)

Halauksin,
Eeva

17.9.2012

Koristeltuja korkkitauluja

Kuka on määrännyt, että korkkitaulun pitäisi olla tylsä ja korkin värinen? Ei kukaan!


Tarvikkeet:

  • korkkitaulu tai korkista tehtyjä pannunalusia (Ikeasta :D)
  • akryyli- tai spraymaalia
  • korostuskynä kuvion merkkaamista varten tauluun tai vaihtoehtoisesti kalkkieeripaperia
  • kangasta tai nauhaa, tai vaikka esim vanha vyö, ripustusta varten

Aloitin suunnittelemalla kuvion,jonka haluan tauluun. Tein siihen tyylitellyn E-kirjaimen, jonka piirsin suoraan korkkiin. Alunperin suunnitelma oli tehdä hieno ornamenttikuvio keskelle taulua, mutta en löytänyt kalkkieeripaperia mistään enkä viitsinyt lähteä sitä tätä varten hakemaan, joten muutin suunnitelmaa lennosta. Kannattaa ensin tosiaan suunnitella haluamansa kuvio tai teksti tietokoneella, sitten tulostaa sen ja siirtää kopiointipaperia eli kalkkieeripaperia käyttäen korkkiin. Sitten vaan maalaamaan.

Itse tein tällä kertaa niin, että piirsin kuvion ensin pohjamaalausta korkkiin. Näin jälkikäteen voin todeta, että kannattaa ensin tehdä pohjamaalaus ja antaa sen kuivua. Kun tämä on tehty, niin sitten vasta piirtää kuvion tauluun. Korkkia ei tietenkään ole pakko pohjamaalata, kuvion voi tehdä suoraankin. Minä kuitenkin halusin, että kuviosta tulee punainen ja ruskealla pohjalla se olisi ollut tylsä. Tein kuvion korostustussilla, koska sillä tehty kuvio pysyy näkyvänä pohjamaalin läpi.



Kun sain kirjaimen tehtyä, huomasin, että into kasvaa tehdessä :) Joten päätin tehdä koko taulun täyteen kiemuroita. Kuviot eivät ihan menneet niin kuin suunnittelin, mutta siihen tuskin kukaan kiinnittää huomiota. Siksi ei kannatakaan ihan heti lähteä pieleen mennyttä kuviota korjaamaan. Voi nimittäin olla, että virhe näkyy kunnolla vasta sen jälkeen.

Kun maali oli vihdoin kuivunut, niin lisäsin tauluun ripustusta varten farkkukankaasta leikkaamani suikaleet. Kannattaa tässä kohtaa muistaa, että jälleen levittää liiman kankaaseen tai korkkiin siveltimellä. Näin ei sotke omia sormiaan eikä työtä :) Vahvistin vielä suikaleiden kiinnityksen muutamalla nastalla.


Näin se sitten möllöttää työhuoneeni seinällä :) Vihdoinkin minulla on paikka, johon voin ripustaa ne kaikki miljoona pientä lippulappua, jotka pyörii pöydällä muistuttamassa milloin mistäkin...


 Aikaa tähän projektiin meni pari tuntia. Ei siis mitenkään isotöinen juttu ja persoonallinen lopputulos on jälleen vaivan arvoinen.

Halauksin,
Eeva

15.9.2012

Syksyn antimia

Vaikka tämä blogi ei varsinaisesti ruoantekoon keskitykään, niin tämän herkun haluan jakaa :) Syksy toi mukanaan jälleen kerran massiivisen määrän omenoita. Niistä on meillä aina tehty hilloa, ja niin myös tänään.


Yhteen litraan hilloa tarvitaan

  • 1kg omenoita
  • 300g tavallista hienoa sokeria
  • ruokalusikallinen kanelia
  • 1dl vettä. 
  • Jos haluat käyttää hillosokeria, niin sitä pitää laittaa 500g jokaista omenakiloa kohti. Sen käyttö ei ole kuitenkaan mitenkään välttämätöntä hilloa tehdessä.

Pese kaikki omenat ja poista karat. Ne voi myös kuoria, mutta se ei ole välttämätöntä. Pilko omenat pieniksi paloiksi. Sekoita kaneli sokerin sekaan. Laita omenat kattilaan ja kaada vesi ja sokeri niiden päälle. Anna kiehua noin 20-30 minuuttia keskilämmöllä. Jaa hillo pakasterasioihin ja anna jäähtyä.

Säilö näin syntynyt hillo pakastamalla. Hillo ei ole kovin makeaa, joten se ei säily pitkään hyvänä. Jos haluat säilöä hillon lasipurkkeihin, niin suosittelen käyttämään hillosokeria, koska se auttaa hilloa säilymään. Lisäksi suosittelen perehtymistä Marttaliiton sivuilta löytyviin säilömisen ohjeisiin, ettei hillo mene pilalle.

Hillo ei ole ehkä kaupan hilloon verrattuna kaunista, mutta maku on sitäkin parempi ja tuote on varmasti lisäaineetonta. Nam!

Halauksin,
Eeva

10.9.2012

Kukkia kahvinsuodattimista

Päätin vihdoin saada maalaamani lasipurkit esille. Niihin piti vaan keksiä jotain mitä esitellä, ja olin jo jonkin aikaa miettinyt paperikukkien väsäämistä. Netti on pullollaan erilaisia ohjeita kukkien tekoon, osa vaativampia ja osa helpompia. Minä päätin tällä kertaa mennä siitä, missä aita on matalin :) Tällä tekniikalla saa tehtyä isommankin määrän kukkia helposti, jos haluaa vaikka koristella hääjuhlapaikkaa kukilla, muttei halua kauheasti käyttää niihin rahaa. Suodattimia on myös helppo värjätä, koska ne ovat niin imukykyisiä. Värjäys onnistuu vaikkapa elintarvikeväreillä tai dippaamalla kukkia vesiväreillä värjättyyn veteen.

Tarvikkeet:

  • kahvinsuodattimia, koko nr.2/102 on ideaali tähän, mutta isommatkin käy.
  • sakset
  • maalarinteippiä

Yhteen kukkaan tarvitset kolme suodatinta. Leikkaa ensin osa taittoreunaa pois suodattimista, se jää rumasti näkyviin, jos sitä ei leikkaa pois. Huomaa kuitenkin, että ei kannata leikata sitä kokonaan pois, muuten suodatin hajoaa.


Ota yksi suodatin ja avaa se. Rutista suodattimen alaosa ruttuun niin, että siihen jää varsi. Ota toinen suodatin ja avaa se, laita rutistettu suodatin sen sisään ja rutista taas päällä olevan suodattimen alaosa ruttuun niin, että siihen jää varsi. Tee sama vielä kolmannen suodattimen kanssa.






Kun olet saanut kaikki suodattimet nätisti nippuun, niin teippaa varsi yhteen. Levitä sitten syntyneet kerrokset nätisti auki.



Jos laitat kukkia johonkin maljakkoon näkyviin niin kuin minä tein, niin tee kukille varret. Se helpottaa niiden esillepanoa. Taita yksi suodatin ensin puoliksi ja sitten vielä kerran. Avaa tötterö ja laita kukka sen sisään. Rutista varsi kasaan ja teippaa varsi kiinni kukkaan. Kukkia voi varren kanssa myös sitoa yhteen nätillä nauhalla ja tehdä näin kimpun vaikka läpinäkyvään maljakkoon.



Viiden kukan tekoon ei mennyt varmaan kuin vain vartti :) Tämä ei siis todellakaan ole mikään isotöinen askare ja valmista syntyy nopeasti. Rohkeasti vaan kokeilemaan.


 Halauksin,
Eeva

7.9.2012

Koruja langasta letittämällä

Tänään oli taas vuoro jollekin nopealle ja helpolle - siis päivitetylle versiolle vanhasta kunnon ystävyysnauhasta.

Tarvikkeet:

  • Nauhaa, nahkanauhaa tai esim kirjontalankaa
  • helmiä, korulukko (ei välttämätöntä)
  • yksi irtolanka, noin 20cm
  • virkkuukoukku, neulepuikko, kynä tai muu vastaava sekä pala teippiä
Ensin tietysti kannattaa valita värit. Tein itse tällä kertaa yhden kirjavan ja toisen vähän maltillisemman värisen, mutta luonnollisesti värien määrä on täysin kiinni tekijästä. Mitä enemmän erillisiä lankoja, sitä leveämpi ja värikkäämpi korusta tulee.

Valitse lankoja parillinen määrä ja leikkaa niistä noin 40cm pitkät pätkät. Ota nipusta kiinni keskeltä niin, että molemmille puolille jää yhtä pitkät langan päät. Tästä eteenpäin aloitukselle on kaksi vaihtoehtoa: voit tehdä tähän kohtaan lenkin, johon toisen pään voi pujottaa kiinni TAI voit tehdä sen lopuksi erikseen.

Lenkin teko: ota lankanipusta kiinni niin, että lenkkiin jää noin 3-4 cm lankaa ja pyöräytä siihen solmu.



Lenkin tekemättä jättäminen: lisää nipun keskelle lyhyempi irtolanka niin, että siitäkin jää molemmille puolille yhtä pitkät pätkät. Sido koko lankanippuun solmu pitelemääsi kohtaan. Ota irtolangasta kiinni ja tee siihen ilmava lenkki solmimalla. Tätä käyttäen voit kiinnittää työn teipillä valitsemallasi pitkulaisella esineellä esim. pöydän reunaan tai, niin kuin minä tein, pujotin sen askartelulaatikon reiästä sisään, pujotin kynän lenkkiin ja teippasin kynän laatikon sisäpuolelle kiinni. Näin työ pysyy paikallaan. 


Sitten eikun letittämään. Kirjoita itsellesi ylös, missä järjestyksessä haluat lankojen tulevan ylhäältä alas. Näin et mene heti sekaisin lankojen järjestyksen kanssa ja se auttaa myös, jos työ pääsee purkautumaan kesken teon. 

Jaa langat puoliksi oikean ja vasemman puoleisiin nippuihin niin, että kummallakin puolella on molempia värejä yhtä paljon ja samassa järjestyksessä (vasemmalla katsoen vasemmalta oikealle ja oikealla katsoen oikealta vasemmalle). Sitten aloita letitys kääntämällä vasemmalta ylimpänä oleva lanka oikealle alimmaksi. Pidä langoista kiinni tiukasti, muuten letti jää löysäksi ja langat menevät helposti sekaisin. Sitten käännä oikealla ylimpänä oleva lanka vasemmalle alimmaksi. Jatka samaan malliin kunnes langat ovat taas aloitusjärjestyksessä. Tästä jatkaen samalla tavalla värikuvio alkaa muotoutumaan.

Voit halutessasi lisätä punokseen helmiä, strasseja tai mitä tahansa muuta mieleesi juolahtaakin. Minä tein kirjavasta yksinkertaisen, mutta toiseen lisäsin tähtihelmiä - nimesinkin mallin Aamutähdeksi :) Letittäessä vaan lisäät helmen siihen lankaan, joka seuraavaksi on letitysvuorossa. Näin se jää heti kiinni työhön eikä karkaa vahingossa.  





Kun korulla on mittaa niin, että se menee reilusti ranteesi ympäri, niin pyöräytä kumpaakin lankanippua sisäänpäin ja tee niistä solmu. Tee vielä solmun ympärille toinen solmu tekemällä umpisolmu kaikilla langoilla. Leikkaa langat poikki muutaman sentin päästä solmusta. Voit myös pujottaa lankojen päähän ison helmen, joka toimii samalla korun lukkona lenkkiin pujotettuna. Jos käytät korulukkoa, niin myös sen osat voi pujottaa helposti osaksi lettiä. Näin osat saa nätisti kiinni suoraan koruun.

Yksinkertaisen korun tekemiseen ei mene paria tuntia kauempaa ja helppoutensa vuoksi nämä ovat kivoja askarteluja myös lapsille.

Halauksin,
Eeva

6.9.2012

Vessapaperirullista taiteeksi

Vihdoin ja viimein saan kerättyä riittävästi rullia tätä legendaarista taideteosta varten!


Tarvikkeet:

  • paljon tyhjiä vessapaperi- tai talouspaperirullia
  • maalia
  • teippiä, liimaa tai pieni nitoja
Aloita mittaamalla ja leikkaamalla rullista kapeita rinkuloita. Tässä mitta on 1,5cm per rinkula.




Aloitin leikkaamalla rullat auki ja sitten vasta leikkaamalla rinkulat irti, mutta siinäpä teinkin tuplahomman itselleni, koska rinkulat voi leikata ihan yhtä hyvin suoraa rullasta. Näin irti saatuja paloja ei tarvitse teipata takaisin yhteen.


Kun olin saanut leikattua mukavasti rinkuloita, niin tein keskustan, josta lähdin tekemään kuviota eteenpäin. Leikkasin rinkuloita aina muutaman rullan ja tein sitten työtä eteenpäin, näin ei tarvinnut tehdä massiivisesti vain jompaa kumpaa.


Halusin tehdä työstä tähtimäisen, mutta se olikin hankalempaa kuin kuvittelin. Ehdin purkaa ja koota työn uudestaan pariin otteeseen ennen kuin hokasin, että todellakin voin taas ENNEN liimausta mallata paloja paremmin kohdilleen...


Kun lopulta sain riittävästi rinkuloita aikaan, niin lopputuloskin alkoi näyttämään jo erinomaiselta. Parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi kannattaa alusta asti lisäillä rinkuloita symmetrisesti joka puolelle, jottei yhtäkkiä toinen puoli työstä ole monta kerrosta edellä toista. Näin ei mene myöskään niin helposti sekaisin laskuissa :) Huomioi myös se, että mitä isomman työstä haluat, sen haasteellisempaa sen tekeminen tulee olemaan. Suosittelen, että jos haluaa lopputuloksesta suuremman kuin puolisen metriä halkaisijaltaan, niin kannattaa vähän vaikka piirtää paperille miten rinkulat tulevat loppupäässä asettumaan nätisti paikoilleen. Muuten niitä saa olla irroittelemassa, kun huomaa seuraavaa kerrosta kootessaan, että jossain on liikaa ja jossain liian vähän... Minun työstäni tuli lopulta noin 63 cm halkaisijaltaan.

Jos muuten löytyy mielenkiintoa ja viitseliäisyyttä, niin näitä rinkuloita voi myös halutessaan tehdä mistä tahansa paksummasta paperista, esimerkiksi skräppäyspaperista. Silloin värit tulevan mukaan heti alusta asti ja asettelun voi tehdä vaikka sävyjen mukaan. Jälleen kerran luovuus on sinun käsissäsi!

Kun sain koristeesta mielestäni riittävän kokoisen, niin otin maalit esiin. Tein siitä syksyn kunniaksi iloisen värisen :) Jos tätä haluaisi käyttää enemmän tietynvärisenä sisustuselementtinä, niin helpointa on maalata koko työ ihan viimeiseksi spraymaalilla. Sillä saa kaikki pienetkin välit siististi maaliin, käsin siveltimelllä maalaten työ eteni hitaasti ja maalikin meinasi loppua kesken. Mutta olen kuitenkin lopputulokseen tyytyväinen. Se tulee askarteluhuoneeni seinälle koristeeksi :)



Halauksin,
Eeva

4.9.2012

Lasipurkeille uusi elämä

En tiedä muista, mutta ainakin meillä kaapit jostain syystä pursuilee lasipurkeista. Ehkä se johtuu myös siitä, että ollaan kovia pastakastikkeen käyttäjiä :) Ärsyynnyin siitä, että kanniskelen jatkuvasti purkkeja kierrätykseen, kun voisin niille antaa uuden elämän. Joten ei kun toimeen...

Tarvikkeet:

  • lasipurkkeja
  • askartelumaaleja, jotka soveltuvat lasin maalaamiseen: spraymaalina, tavallisena keramiikkamaalina purkissa tai posliinitussina
  • suojapaperia, esim sanomalehtiä, ja maalarinteippiä



Pastakastikepurkkien lisäksi meiltä löytyi vintistä ja kellarista vanhoja säilöntäpurkkeja. Ylhäällä olevassa kuvassa olevia Riihimäen ja Ilveslasin kotipurkkeja voi löytää kirppiksien lisäksi mummoloiden kaappien kätköistä - niistähän harvemmin heitetään mitään pois, mitä ehkä joskus voisi jossain käyttää :) 

Minulla oli kaksi ajatusta purkkien uusiokäytölle: värillisiä maljakoita ja tunnelmallisia kynttiläpurnukoita. 

Ihan ensimmäiseksi huomio kannattaa kiinnittää työn valmisteluun. Kun pohjatyöt on tehty hyvin, niin lopputulos on lähempänä odotuksia :) Tämä tarkoittaa, että kaikki purkit on pesty hyvin sekä ulkoa että sisältä ja maalaustila on suojattu paperilla - ja että omat vaatteet on sellaiset, ettei mahdolliset roisketahrat haittaa. Etiketit lähtevät nätisti irti purkeista puolen tunnin lämpimässä saippuavedessä lillumisen jälkeen. Toinen asia on, että ei kannata heti hamuta kuuta taivaalta. Lasin maalaaminen ei todellakaan ole ihan helppoa, joten siinäkin harjoitus tekee mestarin. Älä siis aloita työtä siitä lasipurkista, joita sinulla on vain yksi ja haluat siitä nimenomaan jotain tiettyä. On enemmän kuin todennäköistä, että jos maalaat lasia ensimmäistä kertaa, niin se menee pieleen - ja sitten harmittaa. Isosti.

Minulla oli ensin suunnitelmana maalata maljakoiksi tulevat, vähän isommat purkit sisäpuolelta mustaksi käyttäen spraymaalia. Kun sitten kokeilin maalausta, niin totesin sen olevan oikeasti todella hankalaa. Maali lähtee suuttimesta niin hienona suihkuna, että purkkiin suihkutettuna osa siitä jää leijumaan purkin sisäpuolelle ja hidastaa maalin kuivumista. Lisäksi tässä helposti käy niin, että suihkuttaessasi purkkiin maalia, se palautuu purkin seinämiltä suoraan naamaasi :) Kokeiltu on :) Joten - ellei se ole ihan välttämätöntä niin - maalaa purkit suosiolla ulkopuolelta. Näin saat varmasti tasaisen värin nopeammalla kuivumisajalla.


Noudata aina purkissa olevia käyttöohjeita. Spraymaalien käytössä tulee huomioida myös maalaustilan hyvä ilmanvaihto ja maalatessa kannattaa pitää pieniä taukoja välillä poissa maalien välittömästä läheisyydestä. Optimaalisin maalauspaikka on ulkona, mutta jos se ei ole mahdollista, niin pidä aina maalaustilan ikkuna auki ja jätä se avoimeksi myös maalaamisen jälkeen joksikin aikaa, jotta haju hälvenee. Spraymaalia ei yleensä tarvitse paistaa käytön jälkeen purkkiin kiinni, mutta keramiikkavärit täytyy. Siihen hommaan riittää ihan tavallinen kotiuuni :) Toki tämä kannattaa aina varmistaa maalipurkissa olevasta ohjeesta.


Kun sain isommat purkit maalattua, niin jätin ne kuivumaan ja palasin pienten purkkien äärelle. Yhden päätin värjätä, jälleen sisäpuolelta, pinkiksi maljakoksi. Kaadoin väriä purkkiin ja aloin pyörittelemään sitä värin levittämiseksi. 


Hyvä idea, joo, mutta maali on sen verran paksua, että sen saaminen liikkeelle purkin sisällä nätisti vaatikin aikamoista taiteilua. Jouduin lisäämään maalia pariin otteeseen ja niinhän siinä sitten kävi, että purkki ei koskaan ehtinyt kuivata kunnolla ennen paistoa uunissa ja maali kerääntyi paakuksi purkin sille kyljelle, jossa se uunipellillä makasi. No, tulipahan sekin nyt sitten todettua.


Väkersin muutamaan purkkiin sitten vielä posliinitussilla kiekuroita koristeeksi. Edelleen tässä kannattaa olla itselleen armollinen: väri on pysyvä melkein heti piirtopinnalle päästyään, joten harjoitella kannattaa, jos haluaa hyvän lopputuloksen. Halutessaan voi suunnitella kuvion etukäteen vaikkapa paperille ja sitten kiinnittää paperi purkin sisäpuolelle ja piirtää kuvio sitten sen mukaan. Itse päätin ottaa rennosti ja tehdä kuviot vapaalla kädellä, kun en koskaan aikaisemmin ollut tätäkään tehnyt. Näin keskityin enemmän siihen, että näistä purkeista tulee ainakin persoonallisia, joskaan ei ehkä täydellisiä :)



Kun sain kaikki valmiiksi, niin eikun purkit kylmään uuniin ja sitten uuni lämpiämään 160 asteeseen. Posliinitussia piti paistaa 10 minuuttia ja pinkkiä väriä puoli tuntia. Kaikki purkit oli kuitenkin laitettava yhtä aikaa uuniin, koska kuumaan uuniin ei saa huoneenlämpöistä lasipurkkia laittaa - se hajoaa, kun lämpötilan muutos on äkkiseltään niin suuri. Joskus huonolaatuinen purkki saattaa muutenkin poksahtaa paloiksi uunissa, mutta silloinkin syy on lasissa: siinä on ollut joku valuvirhe ja lasi ei ole kestänyt lämpötilan muutosta. Liesituuletin kannattaa laittaa päälle yhtäaikaa uunin kanssa, koska uunista saattaa tulla ulos erikoisia hajuja. 


Kun purkit oli paistettu, hain kuivumassa olleet isommat purkit myös sisälle. Alunperin kuvittelemani kirkas lasipinta mustalla värillä muuttuikin vain mattamustaksi lasipinnaksi, mutta se ei haittaa. Näistä tuli silti tosi hienoja :)


Kun nyt vaan keksisin, että mitä näihin voisi laittaa. Ehkä voisin askarrella vaikka paperikukkia näiden kaveriksi...

Halauksin,
Eeva